keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Kotimaan uutiset

Naisten liigassa tulevan kauden voimasuhteet alkavat hahmottumaan paremmin kun viimeisetkin joukkueet ovat rohkeneet raottaa verhoaan ja tiedottaneen vähintään välillisesti jonkinverran pelaajaryhmästään. Kuten aikaisemmin todettua, niin pk-seudun troikka on vahvoilla. Näyttää jopa siltä, että ero muihin on pahimmillaan selkeä. Tämän takana on ennakkoon kohtalaisen tasainen nippu.

Ainoa maalaisjoukkue joka voisi menestyä on KMF, jos se hakee nigerialaisia. Nyt rinki on kieltämättä aika kapea kahden sarjan läpiviemiseen. Åland lähetti korealaiset kotiin; kaksi oli vain tyydyttävää liigatasoa ja yksi saapui liian myöhään. Sitten kaksi avainpelaajaa jätti joukkueen toistaiseksi, joten kelpo avaus mutta sen jälkeen ei joukkueella ole oikein mitään. Tätä taustaa vasten Maiju Ruotsalaisen valintaa voidaan pitää yllättävänä. Ahvenanmaalaisia joukkueessa on enää niukasti, joten siinä mielessä tulevaisuus on huolestuttava.

NiceF:n hienon harkkapelivoiton jälkeen liigasta putoava joukkue on varmistunut. Unitedia ei taida pelastaan oikein mikään. Paitsi ehkä lottovoitto jolla katetaan velat ja hankitaan avauksellinen vahvistuksia.

Ykkösen pohjoislohkossa tilanne on hieman muuttunut sitten viime katsauksen. JyPK näyttää vahvasti nousijalta. GBK on värvännyt hyvin mutta esim. jenkit ovat vasta yliopiston kakkostasolta, eli tuskin mitään sateentekijöitä. Kokkolalaisten laitapuolustus on täysi kysymysmerkki joten kovasti saa Gomina maaleja mätätä jos nousta mielivät. TJK on kolmas hyvä joukkue kun puolestaan Sport vaikuttaisi romahtavan kaikista puheista huolimatta. Vaasasta pelaajia karkaa nimittäin Poriin ja Tampereelle. Se tosin on hyvää liigan kannlta ja näyttää sen, että kyllä liigapelaajat osaavat vaihtaa joukkuetta. Nähtäväksi jää mitä Sportille jää käteen sillä se ei ole tiedottanut joukkueestaan mitään. SeMi on ollut varsin aktiivinen markkinoilla mutta sekin on huonosti hoitanut tiedotuksen ulospäin. Tavoite toki varmasti se säilyminen, joka riippunee muiden tasosta paljolti. ONS nimittäin näyttää saavan paremman joukkueen kuin ounastelin vaikka heikentyy selkeästi. Uskon tuolla säilyvän vielä. Suurin kysymysmerkki on Karhu. Viime kauden joukkueellaan vahvistettuna maalivahdilla, niin säilyy varmasti ja laittaa SeMin, Sportin ja ONS:n putoamistaisteluun. Mutta onko Karhulla joukkuetta? Muualle ei paljolti pelaajia näyttäisi menevän, joten sikäli lupaavemmalta näyttää.

Ykkösen etelälohko on hyvin avoin sarja. Talenttiklubi on aina kova ja voi viedä koko sarjankin jos HJK:sta tippuu loppukaudestakin (jopa maju)pelaajia edustuksen penkiltä. Lisäksi Kuusysi ja Viikingit vaikuttaisivat saavan ihan viime kauden veroisen joukkueen, jolla nyt ei uskoisi olevan hätää. Tämän jälkeen menee kimurantiksi. Nousija HJS on aloittanut treenikauden vahvasti. Puolustus on vähän heikko mutta Norrena lienee sarjan parhaimpia maalipyssyjä. En usko että on vaikeuksissa. Vähän päinvastainen ongelma TuWella joka etsii ratkaisua Finnbergistä ja mahdollisesti Reinikaisesta. Sinänsä kaksi pelaajaa jotka voivat täydentää toisiaan aika hyvin. Silti semmoinen tuntuma, että TuWen säilyminen on aika siinä ja siinä. KaaPolla listalla 13 pelaajia. Moni ihan hyvä tähän sarjaan mutta kun viime kaudellakin teki tiukkaa ja nyt on menettänyt pelaajia, niin tasaisessa lohkossa voisi ennakoida KaaPon olevan se heikoin lopulta. Vaikeiten ennakoitavissa on Pyrkivän ja TiPS:n tilanne. Pyrkivän ringin voisi olettaa pysyvän koossa mutta hiljasta on ollut. Varaa menettää pelaajia ei tosin ole. Samalla joukkueella kuin viime vuonna pitäisi olla keskikastissa. TiPS puolestaan tuskailee joukkueen kasaamisen kanssa. Viime kauden pajatso on tyhjentynyt sekä sarjaporrasta ylöspäin että jokunen sarjaporras alaspäin. Pari sarjaan loistavaa yksilöä  jäljellä mutta se ei riitä. TiPS on ehdolla toiseksi putoajaksi mutta voi olla korkeallakin jos esim. Honka lähettelee alas hankkimiaan pelaajia.

Kakkosessa A-lohko on ehkä se kaikkein tasaisin kärjen osalta. Sudet ja Kasiysi ei hirveästi juhli mutta muuten melkein mikä tahansa joukkue voi viedä lohkon. Huonosti tosin tietoja kokoonpanoista vielä. 11 joukkueen sarja tarkoittaa myös sitä, että yksi varsin hyvä joukkue putoaa. Nousukamppailussa olisi yllätys jos se paras lohkokakkonen löytyy täältä sillä niin paljon pelattaneen ristiin.

B-lohko näyttää varsin heikolta. FC Nokia on kova vain siinä tapauksessa, että Ilves saa laajan ringin liigaan. NiceF/2 puolestaan on hyvä jos viime kauden pelaajisto jatkaa, mutta vähän vuotoa liigan suuntaan saattaa tapahtua. Kolmas nousuehdokas olisi FC Rauma, etenkin jos Piiroista saapuu pelaajia. Rauman isoin ongelma lienee se, että sillä on kova B-tyttöjoukkue jossa juniorit pelaa ja jos menestystä hakevat naisissa niin samat paljolti pelaajat pelannevat näitäkin pelejä. Päättyi lohko miten tahansa, niin nousukarsinnasta tulee vaikea. Toivottavasti pelattaisiin sen verran ristiin, ettei paras lohkokakkonen ole täältä.

C-lohkossa Kemi on varmasti ennakkosuosikki. Haastajana toimii ainakin VIFK, joka saanee Vepsun rungon ja tarvittaessa ottaa tukea hyvistä junnuistaan. RoPS on viime kauden joukkueellaan myös kärjen tuntumassa ja Pallokissat voi hyvänä päivänä viedä kärkijoukkueilta pisteitä. Muut tulevat sitten kaukana perässä ja tasoero on suuri. Tuo tasoero puoltaisi sitä, että nousukarsintoihin voi hyvinkin päästä parikin joukkuetta tästä lohkosta.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Liigan voimasuhteet

Siirtoikkuna ei vielä sulkeudu mutta reilun viikon päästä papereita ei saa enää ulos vanhasta seurasta jossei ole niitä muistanut pyytää. Näinä aikoina joukkueet alkavat kuitenkin olla melko kasassa. Huomionarvoista on kuitenkin, miten huonosti joukkueet tiedottavat pelaajaliikenteestä. Tämä koskee aina osaa liigajoukkueitakin.
Vielä huonompi tilanne on kuitenkin alemmilla sarjatasoilla. Luulisi joukkueiden rakentuvan vaiheittain ja näin ollen pelaajaliikenteestäkin voisi uutisoida edes hieman talven mittaan. Nyt käy pikemminkin niin, että juuri ennen ensimmöistä sarjapeliä lyödään koko rinki nettiin. Ja joskus se on jopa kauden eka uutinen.
Liigassa pystyy kuitenkin jokseenkin hahmottamaan tulevaa kautta. HJK lähtee selvänä suosikkina kauteen ja viime vuoden mestari PK-35 näyttäisi olevan ainoa haastaja. Pääkaupunkiseudulla on niin ylivoimainen pelaajamateriaali että myös Honka taistelee mitalista ja voi hyvinkin kiusata PK:ta, jota riepottelee loukkaantumiset.
Parhaimillaan myös KMF voi yltää mitaleille. Se vaatii kuitenkin ulkomaalaisia pelaajia. Kokkola F10 saa monta nuorta kykyä mutta mitalitaisteluun se ei vielä riitä vaikka pitäisi nigerialaisensa. Ja nyt kun GBK:hon meni tukku pelaajia niin voisi olettaa että F10 sittenkin pitää nigerialaisensa.
Keskikastiin jämähtänee myös Åland, sillä hyökkäyspäähän se ei näytä saavan niitä kovia vahvistuksia. Sinne keskikastiin yltänee parhaimillaan lisäksi Ilves. Joukkue ei ole kokenut kovin isoja menetyksiä ja saa Porista ja Vaasasta hieman leveyttä ryhmäänsä. Alemmassa keskikastissa voisi ennakoida olevan TPS. Turkulaiset voivat ehkä uhata jotain keskikastin joukkuetta mutta kolmen avainpelaajan korvaamiset ovat onnistuneet vain kohtuullisesti. Mitään vaaraa putoamisen suhteen ei kuitenkaan ole.
Putoamiskamppailu on kahden kauppa. Divariin lähtee joko United tai NiceF. Kumpikaan ei ole lähelläkään liigatasoa nykyisessä tilanteessa.

Pohjoinen Ykkönen

Ykkösen pohjoislohko on muodstumassa varsin kovaksi ja olisi yllätys jossei tämän lohkon joukkueet dominoi syksyn nousulohkoa. Nousulohkon voittaja nousee liigaan eikä karsintoja pitänyt olla. Yhdessä kirjelmässä liitto on kuitenkin jo asettanut päivät liigakarsinnalle. Mahdollinen fiba vai onko Ykkösen toiseksi sijoittuneelle suunniteltu mahdollisuutta karsintaan?


JyPK: Jyväskylässä huhuillaan aina ovista jotka paukkuvat. Kovia vahvistuksia kuitenkin tullut jo viime vuoden parhaalle joukkueelle. Takuuvarma nousuehdokas.


FC Sport: Neljä pelaajaa jättänyt joukkueen mutta rungon kerrotaan pysyvän kasassa. Sillä joukkueelle pitää kyllä Ykkösessä pärjätä hyvin.

GBK: Olisi viime vuonna pudonnut ilman Kuusysin suostuisaa apua. Nyt värvännyt kovia pelaajia eikä Ykkösessä enää tulevalla kaudella tule olemaan vaikeata. Puolustus kaipaa toki hieman vahvistusta jos nousua tavoittelee ja maalivahti puuttuu. Kokkolassa ei uusi erikoisseura näyttänyt sittenkään kokoavan kaikki saman asian taakse.


TJK: Viime vuoden hieman heppoisessa Ykkösessä veti läpi hienon kauden. Vanha pelaajaporukka imee nyt taas Ilveksestä tarvittavat uudet pelaajat. Pitäisi riittää nousulohkoon muttei pidemmälle.



ONS: Erittäin nuorella ja kapealla ryhmällä viime kaudella kova porukka. Nyt tähdet karkaavat Kokkola F10iin. Täysi kysymysmerkki mitä jäljelle jää. Selvää kuitenkin että koittaa lähinnä vältellä putoamista.


SeMi: Pöntisten johdolla komea nousu Ykköseen. Näyttäisi saavan riveihinsä kivasti tarvittavaa vahvistusta. Syksyllä kuitenkin ratkaisupelit sen suhteen onnistuuko välttämään jumbosijan ja säilymään.


Karhu: Viime vuoden ehdoton positiivinen yllättäjä. Pelaajista moni ei kuitenkaan vakituisesti asustele paikkakunnalla joten taas on ihmetelty saako joukkueen kasaan. Etenkin kun ainut maalivahti vaihtoi maisemaa liigaan. Nigerialaisten avulla koittaa taas pysytellä sarjassa.


Jako nousulohkolaisiin ja alaloppusarjaan joutuviin siis vaikuttaisi selvältä. Näiden kahden ryhmän sisäistä järjestystä on tosin hankala ennakoida.

torstai 6. tammikuuta 2011

Päivitetty siirtolista

HJK
+
Hakala (Honka)
Tolvanen (Honka)
Muinonen (Honka)
Varis (Honka)
Vehviläinen (Honka)
Alanen (United)
Kruus (Åland)
Malaska (Norja)
-
Häkkinen (lopettaa)
Kukkonen (Malmö)
Laihanen (opiskelee Turussa)
Peitsi (lopettaa)


Varmistamatta: Tuominen, Saario

PK-35 Vantaa
+
Hirvonen (Nicef)
Meller (TiPS)
Korhonen (TiPS)
Parikka (TiPS)
Jåfs (Sport)
(Hälinen (VJS/B))
(Koivula (PK-35/B))
Lyytikäinen (Åland)
Johnston (Flöya, Norja)
Sormunen (TiPS)
-
Posti (taukoa)
Kivekäs (taukoa)
Hokkanen (valmennus)
Nyyssölä (lopettaa)
Gray (USA)
Matikainen (?)
Lahdelma (Honka)


Varmistamatta: Saaranen, Hartikainen


Honka
+
Laine (NiceF)
Malinen (NiceF)
Ranki (HJS)
Kurtti (TiPS)
Savolainen (TiPS)
Ikonen (TiPS)
Yli-Säntti (Karhu)
Nousiainen (HyPS)
Paajonen (VJS)
Lundell (TPS)
Nyman (Åland)
Lahdelma (PK-35)
Matikainen (PK-35)
Knihtilä (PK-35)
-
Muinonen (HJK)
Varis (HJK)
Tolvanen (HJK)
Hakala (HJK)
Vehviläinen (HJK)
Ylianttila (?)
Laiho


KMF
+
Iskanius (Klubi-36/B)
Auvinen (NiceF)
Mikkonen (Klubi-36/B)
M. Tirkkonen (KMF/B)
-
Kinnunen (Hertta)
Nissinen
Kaivonurmi
Koskinen
H. Tirkkonen


Kokkola F10
+
Ojanperä (United)
Rahkola (ONS)
Rein (ONS)
Dahlmars (Sport)
E. Sandell (United)
Ketoja (United)
Päkkilä (ONS)
Juusola (ONS)
Clark (KPV/2?)
Koivisto (KPV/2?)
-
Laasanen (GBK)
Sillanpää (GBK)
Sorvisto (GBK)
Niskakangas (GBK)
Leinonen (Englanti)
Möttönen (ONS)
Vierimaa (lopettaa)
Obende
Alake
Grace
Aliyu


Varmistamatta: Ylianttila (Honka)

Åland
+
Ahlström (MIFK)
Pettersson (Kenty, Ruotsi)
Ruberry (USA)
Cordia (USA)
Schroeder (USA)
Petäjä (TJK)
Watkins (Chelsean junnut?)
Whitter (Millwall)
-
Andersson (Bele Barkarby, Ruotsi)
Nyman (Honka)
Hyyrynen (Umeå)
Engblom (lopettaa)
Hartikainen (?)
Lyytikäinen (PK-35)
Hietanen (?)
Kruus (HJK)
Robison (USA)
Sjöblom (Djurgården)
Liljegren (?)

Ilves
+
Jemina Hietanen (NiceF)
Jessi Hietanen (NiceF)
Myllyoja (United)
Grankull (United)
Takala (Sport)
T. Hakala (Sport)
Saarinen (Sport)
Myllyoja (United)
Grankull (United)
-
Kykkänen (Englanti)
Kortekangas (lopettaa)
Ruotsalainen (lopettaa)
Pöyry (lopettaa)
Visala ?
Björn ?

TPS
+
Vikman (United)
Mat. Henriksson (United)
Hammar (SalPa/B)
Heinä (SalPa/B)

Stång (seuraton)
-
Savolainen (JyPK)
Kankaanpää (Klepp, Norja)
Lundell (Honka)
Honkanen
Karlsson
Reinikainen (TuWe?)



NiceF
+
Ruohomaa (FC Rauma)
Juhola (P-Iirot)
Tallila (P-Iirot)
Majamäki (NiceF/2)
Kannosto (NiceF/B)
Viitala (NiceF/B)
Aho (NiceF/B)
Wesslin (NiceF/B)
Lehti (NiceF/B)
-
Gordon (USA)
Clarke (USA)
Hirvonen (PK-35)
Laine (Honka)
Malinen (Honka)
Jem. Hietanen (Ilves)
Jes. Hietanen (Ilves)
Auvinen (KMF)
Hiukka (JyPK)
Hoffrén (JyPK)


Varmistamatta: Keromaa, Karppinen, Vitikka (Sport)


United
+
Strandvall (VIFK)
Laaja (Sport)
Järvinen (Sport)
Hamberg (Sport)
Björkskog (United B)
Backman (United B)
Palmberg (United B)
Järn (United B)
Gädda
-
Gominah (GBK)
Vikman (TPS)
Alanen (HJK)
E. Sandell (F10)
Ojanperä (F10)
Ketoja (F10)
Widjeskog (alemmat sarjat)
Ristimäki (SeMi)
Marju Erkkilä (lopettaa?)
Sundsten (lopettaa?)
Forslund (lopettaa)
Myllyoja (Ilves)
Grankull (Ilves)
Man.Henriksson ?

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Farssi

Oli otsikko minulle lähetetyssä viestissä. Ja aika kuvaavahan se on. Ilmeisesti Pallokissat eivät vielä ole tehneet päätöstä, mutta heillekin on tarjottu paikkaa Kakkoseen. Eli näin vapautuneet paikat on jaettu kissoille, Wimmalle ja Jyväskylle. Vaasa/Keski-Pohjanmaa on ehkä sivuutettu täysin? Ainakin vaikeata kuvitella, että täydennysmenettelysäännöjen mukaiset paikansaajat järjestyksessä Virkiä, FC Sport/2, I-JBK, FC YPA ja Kraft ovat kaikki jo ehtineet kieltäytyä.

Oli miten oli, kemiläiset lähtevät ainakin sarjaan selvänä ennakkosuosikkina. Muista kärkisijoista C-lohkossa kamppailee varmaankin viime kaudella jo vahvistunut RoPS ja mahdollisesti VIFK jos saa nuoren porukkansa pidetty edes jotenkin kasassa.

Kokkolassa tapahtuu tällä hetkellä paljon. Kokkola F10 ei ilmeisesti tarvitse ainakaan kaikkia nigerialaisiaan ja tarjoaa niitä jo muualle. Nyt myös muutama vähemmälle peliajalle jäänyt suomalaispelaaja siirtyy Gebsuun. Näin ollen voitaneen olettaa, että F10 on saanut riveihinsä treeneissä käyneitä oululaisia lisää.



Täydennysmenettely

Kakkosen C-lohkoon jäi paljon täydennettävää kun peräti 3 joukkuetta luopui. Eli ei sarjamuutokset tähän rumbaan paljon vaikuttanut.

FC Wimma sai Innon paikan ja Klubi-36:n paikkaa on tarjottu JyPK/2:lle. Näin ollen vaikuttaa siltä, että Pallokissat on hieman yllättäen mahdollisesti kieltäytynyt paikasta. Kolmas vapautuva paikka menee VPS-j:ltä jonnekin Vaasa/Keski-Pohjanmaa piiriyhteisön alueelle.

C-lohkon taso näyttäisi putoavan selvästi viime kaudesta.

lauantai 1. tammikuuta 2011

Sarjailmoittautumiset

Laitetaan heti perään toinen entry muista loppuvuoden asioista. Sarjailmoittautumiset liiton sarjoihin on mennyt umpeen. Tosin ilmoituksen laiminlyönti harvemmin johtaa muuhun, kuin että liitosta ollaan alkuvuodesta yhteydessä ja tiedustellaan onko ilmoittautuminen mahdollisetsi unohtunut. Varsinainen deadline on naisissa niinkin myöhään kuin 15.2, sillä sen jälkeen luopumisesta seuraa sanktio. Nuorissa sama deadline taitaa olla vasta huhti-toukokuussa kun sarjat alkaa.

B-tyttöjen SM:ään ilmoitautuivat kaikki. Näistä haasteellisimman pelaajatilanteen omaavat Klubi-36, ONS ja KMF. Iisalmi on menettänyt Iskaniuksen Kuopioon ja ainakin yksi Winter on poissa pelaajaluettelosta. Kapealla ringillä siis menevät. ONS:n ja KMF:n haasteet liittyvät pikemminkin siihen, että pelaajia ei tahdo riittää sekä naisten että B:n joukkueen pyörittämiseen. Ilmoittautumisen perusteella siellä kuitenkin yritetään saada molemmille omat joukkueet kasaan.

B:n Ykkösessä VanPa jätti odotetusti ilmoittautumatta. Odottamatonta oli kuitenkin se, millaisella kiireellä Itä-Helsingille myönnettiin sarjapaikka. Lohkossa oli kuitenkin aluksi 11 joukkuetta, eli yksi liikaa, joten oikeastaan mitään syytä täydentää jo täyttä lohkoa ei ollut. Malmi ei vielä A-lohkossa ole vahvistanut osallistumistaan, mutta eiköhän hekin osallistu kun pelaajia kerran on kahteenkin joukkueeseen.

B-lohkossa NiceF ei ole vahvistanut osallistumistaan. Ongelma Nicessä on se, että B-junnuja on paljon mutta pelaajia pitäisi riittää kolmeen naisjoukkueeseen ja yhteen B-joukkueeseen. Kotisivujen päivitysten perusteella lienee kuitenkin selvää, että Nice osallistuu B:n sarjaan. C-lohkossa tiedetään, että Visa ja Into yhdistyvät ja että lohkossa avautuu näin yksi lisäpaikka. Järkevintä olisi sijoittaa JyPK/2 B-lohkosta tänne eikä täydentää sarjaa millään uudella joukkueella. Itä-Helsingin tapauksen perusteella C-lohkoon nostettaneen kuitenkin joku uusi seura, tyyliin RoPS?

Naisten Ykköseen ilmoittautui kaikki paitsi KoiPS. Tämä oli itselleni yllätys, sillä vaikka KoiPS ei Ykkösen tasoinen olekaan niin matkakustannukset olisivat Ykkösessä jopa alhaisemmat kuin Kakkosessa. Ellei tässä nyt ole käynyt niin, että joukkue on hajonnut ja TiPS on värvännyt jotain heidän pelaajistaan.

KoiPS:n luopumisen myötä HJS haluaa etelälohkoon. Tätä ei missään nimessä pidä heti varauksetta hyväksyä! Kaikki sympatiat toki Hämeenlinnaan, mutta riski on että pohjoislohkosta JyPK nostetaan liigaan tai että joku pohjoislohkosta vielä luopuu. Silloin oltaisiin tilanteessa, jossa pohjoislohko on HJS:n siirron myötä vajaa. Näin ollen siirto tulee myöntää vasta 16.2. Tarvittaessa tehdään otteluohjelmat ennen sitä niin, että HJS:lle merkitään pelit sekä pohjois- että etelälohkoon.

Pelaajamäärän suhteen hieman epävakaina Ykkösessä näyttäisivät olevan Karhu ja ONS. Karhu oli viime kauden ehdoton positiivinen yllättäjä naisissa kaikki sarjat huomioiden. Joukkue on kuitenkin menettänyt maalivahtinsa Honkaan, moni pelaaja opiskelee muualla ja ympärillä löytyy monta kilpailevaa seuraa. Haastava tilanne Kauhajoelle, joten saa nähdä onnistuuko yllättämään uudestaan. Kakkosjoukkuehan paikkakunnalta löytyy mutta tuskin nelosdivarin hänniltä nostetaan pelaajia Ykköseen.

Myös ONS on kovan paikan edessä, kun äärimmäisen pienestä pelaajaringistä on karannut pelaajia Kokkolaan. Sielläkin varmasti pohditaan vielä tammikuun ajan riittääkö pelaajia varmasti naisten ja B:n joukkueiden pyörittämiseen.

Naisten Kakkosen A-lohkosta vahvistus puuttuu Kasiysi HiKiltä. Ensikäden baarihuhujen perusteella joukkue on kuitenkin innokkaasti osallistumassa Kakkoseen. B-lohkosta puuttuu NiceF/2, joka seuran kotisivujen perusteella olisi vielä ensi kaudella olemassa.

C-lohkosta puuttuu useampi joukkue. Into ei osallistu vaan yhdistyy Visaan. Visa onkin ensin kauden ehdoton suosikki tässä lohkossa. Innon paikan saanee täydennysten myötä kuopiolainen junnujoukkue Pallokissat. Iisalmi on myös jättänyt vielä ilmoittautumatta ja kotisivuilta naisten joukkueen pelaajisto on poistettu. Hälyyttävää kaupungista, jonka naisten joukkue on aikoinaan tunnettu siitä että valmentaja, bussikuski, huoltaja ja joukkueenjohtaja on yleensä yksi ja sama henkilö. B:n kapean ringin vuoksi sieltä ei ole apua odotettavissa. Riittääkö siis Iisalmessa vielä pelaajia naisten omaan joukkueeseen vai ajelehtivatko pelaajat etelään ja Pallokissojen avuksi?

RoPS:kin on jättänyt ilmoittautumatta. Jos he tai Iisalmi ei osallistu, niin paikka menee Wimmalle tai JyPK/2 (Korjattu!). RoPS:illa on kuitenkin muutama loistava pelaaja ja vaikka rinki oli kapea viimekaudellakin, niin seuralla on paljon B-tyttöjä joista voinee hakea vähän apua. Ei siis pitäisi olla ongelmaa.

Isompi ongelma on kuitenkin VPS-j:llä. Joukkueella on valmentaja mutta onko yhtään pelaajaa? B-junnuilla on oma joukkueensa ikäluokan alasarjoissa. Naisten joukkue karkasi Sundomiin ja Sundom hakenee VPS-j:n paikkaa velkoineen jos VPS jättää osallistumatta.
----------------------------------------------

Unohtui edellisessä postauksessa mainita, että Honka kasvatti rinkinsä 24 kun odotetusti Nyman ja Hyvönen valitsivat Tapiolan.